YLEISET PALVELUEHDOT
Alla esitetyt yleiset ehdot ovat voimassa kaikissa kuvauspalveluissani, mikäli asiakkaan kanssa ole muuta sovittu. 

Palvelun sisältö ja hinnoittelu
Kaupan kohteena oleva palvelu koostuu valokuvaukseesta,  kuvankäsittelystä sekä käyttöoikeuksista. Palvelun laajuudesta  ja hinnasta sovitaan asiakkaan kanssa sähköpostilla tai erillisellä sopimuksella. 
Muutokset ja peruutukset​
Valokuvaaja ja asiakas voivat tehdä muutoksia sovittuun palvelupakettiin yhteisellä sopimuksella. Nämä muutokset voivat olla esimerkiksi kuvausajan pidentäminen, kuvamäärän lisääminen tai vähentäminen tai kuvauksen siirtäminen toiseen ajankohtaan.  Muutoksista aiheutuva työmäärän lisääntyminen tai vähentyminen arvioidaan tapauskohtaisesti ja päivitetään aiemmin sovittuun hintaan.
​Mikäli kuvaustapahtuma osoittautuu ennalta-arvaamattoman ja ylivoimaisen esteen johdosta mahdottomaksi suorittaa, on sekä kuvaajalla että asiakkaalla oikeus peruuttaa toimeksianto joutumatta korvausvastuuseen. Ylivoimaisena ja arvaamattomana esteenä voidaan pitää muun muassa äkillistä sairastumista. Ylivoimaisesta esteestä tulee ilmoittaa välittömästi. Muista mahdollisista peruutuksista veloitetaan sopimuksessa määritelyt peruutusmaksu.​
Mikäli kuvaus on vahvistettu varausmaksulla, varausmaksua ei palauteta, jos kuvaus perutaan asiakkaan toiveesta, eikä syynä ole ylivoimainen ja ennalta-arvaamaton este. 
Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet
Kaikki tekijänoikeudet työssä syntyvään aineistoon säilyvät aina valokuvaajalla. Hän saa käyttää kuvia portfoliossaan sekä valokuvaukseen liittyvässä markkinoinnissa, ellei sopimuksella muuta sovita. Poikkeuksena boudoirkuvaukset, joista tehdään aina erillinen sopimus käyttöoikeuksista. Valokuvaaja sitoutuu kunnioittamaan asiakkaan yksityisyyttä ja käyttämään tilannekohtaista harkintaa kuvien esillepanossa.​ Alle 18-vuotiaan puolesta sopimuksen syntymiseksi tarvitaa vähintän yhden huoltajan hyväkysntä.  
Yksityisen toimiessa asiakkaana, asiakas saa ostamiinsa kuvatuotteisiin vapaat käyttöoikeudet henkilökohtaiseen käyttöön ja oikeuden valmistaa kuvista digitaalisia ja fyysisiä kopioita. Kopioiden valmistaminen tarkoittaa kuvatiedostojen kopioimista sijainnista toiseen, fyysinen kopio tarkoittaa fyysiselle pinnalle millä tahansa tekniikalla vedostettua kuvaa. Henkilökohtainen käyttö tarkoittaa esimerkiksi kuvien esillepanoa kotona, julkaisua sosiaalisessa mediassa tai kuvien jakamista sukulaisille. Kaupallinen käyttö ilman erillistä sopimusta on kielletty. Kaupalliseksi käytöksi luetaan kaikki yritysten markkinointi digitaalisessa ja fyysisessä muossa, mukaanlukien journalistinen käyttö. 
Yrityksen toimiessa asiakkaana saa yritys kuviin käyttöoikeudet sovitussa laajuudessa. 
Käyttöoikeudet siirtyvät asiakkaalle kaikissa tapauksissa vasta kun hän maksanut kuvauksen kokonaisuudessaan. 
​Mikäli käyttöoikeuksista sovitaan kuvaussopimuksessa jotain muuta, ohittaa sopimuksen teksti tässä kirjoitetun. Sopimuksessa ei kuitenkaan voida sopia oikeuksista vastoin tekijänoikeuslakia.
Valokuvien tyyli
Asiakas on nähnyt valokuvaajan aiempia töitä  ja tutustunut hänen portfolioonsa. Hän kuitenkin myös hyväksyy, että kuvaustyyli voi muuttua ajan myötä tai olosuhteiden takia. Valokuvaaja ei takaa, että kuvat ovat tyyliltään samanlaisia kuin aiemmat kuvat. Valokuvaaja päättää kuvien  tyylin vallitsevien olosuhteiden mukaan oman harkintansa mukaisesti. Asiakas ei voi hylätä työtä eikä kieltäytyä maksusta taiteellisiin valintoihin, kuten tyyliin, sommitteluun tai valaistukseen liittyvillä syillä.​
Valokuvaaja on velvollinen huolehtimaan kuvien huolellisesta varmuuskopioinnista. Varmuuskopiointivelvollisuus päättyy 6 kuukautta kuvaustapahtuman jälkeen. Kuvaajalla on mahdollista periä jälkikäteen uudeleen toimitettavista kuvista kulloinkin voimassa olevan hinnastonsa mukainen maksu. 
Editoitavien kuvien valinta
Potrettikuvauksissa asiakas valitsee editoitavat kuvat, mikäli ei toisin sovita. Valintaansa varten asiakas saa koevedosgallerian. Koevedoksia ei ole käsitelty samalla huolelisuudella kuin lopulliset kuvat. Ne suojataan vesileimalla, eikä niiden julkaiseminen ole sallittua.
Muissa kuvauksissa kuvaaja lähtökohtaisesti valitsee käsiteltävät kuvat, mikäli ei toisin sovita. 
Kuvien toimittaminen asiakkaalle
Kaikki valitut kuvat toimitetaan asiakkaalle digitaalisesti JPG-tiedostoina pilvipalveluun. Toimitusaika on maksimissaan neljä viikkoa kuvausten päättymisestä tai siitä kun asiakas on valinnut käsiteltävät kuvat.